Ylihuomenna tähän aikaan meidän tuvassa pienet tassut jo tepsuttaa, kun haemme pennun kotiin.

Mutta fiilistelläänpäs sitä ennen eli tässä pieni tarina siitä miten kaikki alkoi.

Vuosi sitten Ransu saapui meidän perheeseemme. Ennen Ransua itselläni oli jo useamman vuoden ajan ollut koirakuume, mutta puolisoni halusi lykätä koiran hankkimista siihen saakka kunnes pääsisimme taajama-alueelta muuttamaan maaseudulle.. Sain kuitenkin tartutettua koirakuumeen puolisooni ja hankimme Ransun meille perheenjäseneksi sekä miehen metsästyskaveriksi. Alunperin olin haaveillut Suomen Lapinkoirasta, mutta puoliso halusi että koirasta on hänelle myös kaveri metsästysharrastukseen, joten lapinkoira jäi vain haaveasteelle.

Elo koiran kanssa on ollut niin antoisaa, että joku aika takaperin iski jälleen koirakuume. Eli kävi kuten lastenkin suhteen; yksi ei riitä. Riistaviettisen koiran kanssa elämisessä on omat haasteensa; irtipitäminen on hankalaa, kun pelko koiran karkaamisesta ja katoamisesta on suuri. Vaikka asummekin maaseudulla, ei Ransu ole vapaana pihassa, sillä lähtee heti hajujen perässä tutkimusreissulle. Pisimmillään on ollut reilun tunnin karkuteillä ja itselle on tullut suuri huoli, että onko eksynyt, jäänyt auton alle, joku napannut mukaansa tai joutunut surman suuhun (ilvekset ja mahd. sudetkin).  Vielä alkuvuodesta Ransu oli pimeän aikaan iltaisin vapaana, sillä huomasimme ettei Ransu pimeällä ollut kauaa omasta pihasta pois. Mutta sitten Ransun Eetu-veli oli viikon karkumatkalla ja tämän jälkeen Ransu ei ole vapaana juoksennellut.

Tämä siis pohjustuksena sille, miksi meille tulee paimenkoira. Omassa pihassa pysyvyys, älykkyys, ulkonäkö ja paimennusvietti ovat asioita miksi paimenkoira viehättää. Kun sain puolisoni lämpenemään ajatukselle toisesta koirasta ("kaksi koiraa menee siinä missä yksikin, usko vaan"), niin lähdimme liikkeelle listasta paimenkoirarotuja. Itseäni partacollien olemus viehätti, mutta toisaalta emme halunneet kovin paljon isompaa koiraa kuin Ransu on. Sitten pongasimme listasta Polski Owczarek Nizinnyn. Ulkonäkö samantyyppinen kuin partacollien, mutta vieläkin kauniimpi ja rotu pienempi kuin partacollie.

Mikäs tämä tämmöinen PON onkaan; alkoi sähköinen tutustuminen rotuun googlettamalla ja PONit löytyivät koirat.comista , Suomen PON-kerhosta ja kolmen PON-kasvattajan sivuilta löytyi PON-pentuja mm. Borgåkersin kennelistä.  Majka etsi sijoituskotia narttupennulle. Sijoituskoirasta olin etsinyt tietoa jo ennen kuin PON-rotu oli löytynyt. Useammalta nettisivulta luin tietoa sijoituskoirista ja kokemuksia sijoitussopimuksista. Kennelliiton sijoitussopimusta luin useampaan otteeseen. Ajatus sijoituskoirasta kiehtoi; sijoituskoira on yleensä pentueen lupaavin pentu ja kun  luovuttajat ja vastaanottajat (koiran sijoittajat ja sijoitusperhe) ns. puhaltavat yhteen hiileen, niin kaikki tämähän on vain koiran parhaaksi. Koiran sijoittaneilla säilyy jalostusoikeus, joka kestää yleensä 3-4 vuotta ja sisältää yhden pentueen, näistä sovitaan tarkemmin sopimuksessa. Niin sovittaessa voivat molemmat osapuolet käyttää koiraa esim. näyttelyissä ja kilpailuissa. Sijoitusperheen tehtävänä on pitää mahdollisimman hyvää huolta koirasta.

Sijoitusasioista, mutta ennen kaikkea PONeista sain erityisen hyvää tietoa heti ensimmäisessä puhelussa Majkalle. PON alkoi entistä enemmän kuulostaa meidän perheelle sopivalle rodulle ja sijoitusasiaankin sain tarkennusta ja asia ei enää niin kovin hankalalle kuulostanut kuin jotkut nettilähteet antoivat ymmärtää.  Muutaman puhelun jälkeen oli asia sovittu ja meistä tulossa pienen PON-tyttösen omistajia. Ihanaa.

Pentueen emä on kaunis Veea ja Veean omistajat, Heimo ja Raili, asuvat Keuruulla. Pentue olikin siis 80 kilometrin päässä Keuruulla, eikä pitkän matkan päässä pääkaupunkiseudulla, kuten olin automaattisesti ajatellut. Veea on kotoisin Ruotsista ja Veea kävi Hollannissa asti astutettavana ja pentujen isä on komearaaminen ja ystävällisen näköinen Furman. Pentuja on viisi; kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Majka ja Maiju olivat valinneet sijoitukseen Kaarina Kaunottaren.

Lähdimme muutama päivä ensimmäisen Majkan kanssa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen katsomaan pentuja. Aivan ihania kaikki viisi. Kaarina vaikutti tytöistä rauhallisimmalta. Ihastuin PON-neitiin heti paikalla. Pennut ihastuivat mukana olleeseen Vilmaan sekä Vilman mekkoon.

  

Pennut ruokakupilla. Kuka ei kuulu joukkoon :D

Tässä Kaarina vielä nukkui,

kun muut olivat jo syömässä.

Sitten Kaarina alkoi jo heräillä.

Tässä Kaarinakin on päässyt ruokakupilla saakka. Kuvassa näkyy hienosti Kaarinan lyhyt töpöhäntä. Pennuista kahdella on pitkä häntä, kahdella lyhyt töpö ja Henriikalla on aivan täysin töpöhäntä.

 

Railin ottamat kuvat pennuista minun ja Vilman kanssa. "Vimma hoitaa Kaalina-pentua".

 

Ensimmäistä vierailusta neljän päivän päästä menimme Keuruulle uudestaan ja tuolloin paikalla olivat myös Majka ja Maiju. Tutustuimme toisiimme, yhteistyötä luvassa useammaksi vuodeksi, joten mukava oli päästä näin nopeasti tapaamaan kasvotusten. Pennuille oli tehty pentutesti ja katsoimme videolta pentujen suoriutumista. Kaarinan käyttäytyminen oli "poikamaista", joten meille tulee poikatyttö-pentu :) Saimme hyvää tietoa PONeista, meidän "tehtävistä" sijoituskotina ja Majka näytti Veealla myös PONin turkinharjaamisen tekniikkaa. Monet sähköpostit ovat  jo lennelleet bittiavaruudessa Helsingin ja Saarijärven välillä:)

Tässä vielä muutama kuva pennuista, ihania eikö totta!?

 

Päivi Palmikko

Kaarina ja Henriikka

 

Paavo Pallopoika

 

 

Innolla odotamme uutta perheenjäsentä.